Noh, voisin vaikkapa kertoa itsestäni.

Normaali olen(kai) ja lempinimiini kuuluvat : laardiperse, emmy ja naisellinen pikkupossu.. Jo nuo kertovat paljon. Minulla on brunetet hiukset, jotka kihartuvat korkkiruuveille ilman mitään. Olen lyhyt. Liian lyhyt. Omistan 3 maanvaivaa(pikkusisaruksia) ja olen itse vanhin lapsista. Saan paljon vapautuksia, koska vanhempani + isovanhempani pitävät minua murrosikäisenä ja päivittelevät sitä aivan kuin se olisi heidän elämäntehtävänsä. Eli, elämääni kuuluu häslinkiä, joka selittää sen, että viihdyn "mielisairaiden" kavereideni seurassa paremmin kuin kotona.

Poikaystäväni antoi eilen minulle sateessa murskaantuneen suklaalevyn, kun tulin viikonpituiselta reissulta. Se oli kultainen, mutta muussaantunut teko. Tässä hyvä esimerkki siitä, että ajatus on tärkein.
Pojat osaavat jopa olla romanttisia. Siitä pidän. Kyseinen poikaystäväni kyllä on sellainen. Se on hyviä puolia se..

Omistan hyvän ystävän, joka tapasi pari päivää sitten portugalilaisen pojan, joka on viisitoistavuotias ja ystäväni neljätoista. Poika on aivan hulluna ystävääni ja on kertonut sukulaisilleen -ja tietysti ystävällieni- että rakastaa häntä. Voitte varmaan kuvitella, millaisia romanttiset portugalilaiset ja italialaiset ovat. He ottavat rakkauden tosissaan tulisesti ja suoraan sydämestä. Hän on kehunut ystävääni elämänsä naiseksi jonka on vihdoin tavannut. Poika on tulossa Suomeen ensi vuonna ystävänsä kanssa. Ongelmana tässä on se, ettei ystäväni ole sitoutuvaa tyyppiä. Hän ei halua olla vielä varma ohjatusta ja turvallisesta tulevaisuudesta. Toisaalta hän ei osaa sanoa ei ja on hyvin epätoivoinen. Itse olisin taivaassa. Yritän silti parhaani mukaan auttaa ystävääni ja olemme päättäneet, että hän ainakin tapaa poikaa pari kertaa, jos hän ystäväni takia tulee Suomeen. Kommentoikaa..

En silti usko että kukaan lukisi tätä.