Noh, voisin vaikkapa kertoa itsestäni.

Normaali olen(kai) ja lempinimiini kuuluvat : laardiperse, emmy ja naisellinen pikkupossu.. Jo nuo kertovat paljon. Minulla on brunetet hiukset, jotka kihartuvat korkkiruuveille ilman mitään. Olen lyhyt. Liian lyhyt. Omistan 3 maanvaivaa(pikkusisaruksia) ja olen itse vanhin lapsista. Saan paljon vapautuksia, koska vanhempani + isovanhempani pitävät minua murrosikäisenä ja päivittelevät sitä aivan kuin se olisi heidän elämäntehtävänsä. Eli, elämääni kuuluu häslinkiä, joka selittää sen, että viihdyn "mielisairaiden" kavereideni seurassa paremmin kuin kotona.

Poikaystäväni antoi eilen minulle sateessa murskaantuneen suklaalevyn, kun tulin viikonpituiselta reissulta. Se oli kultainen, mutta muussaantunut teko. Tässä hyvä esimerkki siitä, että ajatus on tärkein.
Pojat osaavat jopa olla romanttisia. Siitä pidän. Kyseinen poikaystäväni kyllä on sellainen. Se on hyviä puolia se..

Omistan hyvän ystävän, joka tapasi pari päivää sitten portugalilaisen pojan, joka on viisitoistavuotias ja ystäväni neljätoista. Poika on aivan hulluna ystävääni ja on kertonut sukulaisilleen -ja tietysti ystävällieni- että rakastaa häntä. Voitte varmaan kuvitella, millaisia romanttiset portugalilaiset ja italialaiset ovat. He ottavat rakkauden tosissaan tulisesti ja suoraan sydämestä. Hän on kehunut ystävääni elämänsä naiseksi jonka on vihdoin tavannut. Poika on tulossa Suomeen ensi vuonna ystävänsä kanssa. Ongelmana tässä on se, ettei ystäväni ole sitoutuvaa tyyppiä. Hän ei halua olla vielä varma ohjatusta ja turvallisesta tulevaisuudesta. Toisaalta hän ei osaa sanoa ei ja on hyvin epätoivoinen. Itse olisin taivaassa. Yritän silti parhaani mukaan auttaa ystävääni ja olemme päättäneet, että hän ainakin tapaa poikaa pari kertaa, jos hän ystäväni takia tulee Suomeen. Kommentoikaa..

En silti usko että kukaan lukisi tätä.

Heips.

Tässähän tämä, aloittelen nyt tätä blogiani.

Voisiko joku auttaa? Seurustelen suhteessa, joka on kestänyt 3 ja ½ kuukautta. Olen aivan tosissani hänen suhteensa, kuten on kumppaninikin. Eli siis, the onekkelma;

Olin/olen tkesämökillä, jossa on paljon sukulaisia. Mummollani, joka omistaa tontin, on miesystävä ja miesystävällä kolme lastenlasta, kaikki poikia. No, minulla oli säpinää vanhimman pojan kanssa. Eräänä yönä hän kävi herättämässä minut, puin päälle ja lähdimme ulos. Kävelimme käsikädessä mitä romanttisimmissa paikoissa ja lopulta suutelimme(säästän sinut yksittyiskohdilta). No, poikaystäväni sai tietää tästä ja on tositositosi pettynyt minuun. Koska rakastamme toisiamme, hänellä ei ollut aikomustakaan jättää minua, yms. Onko aivotoimintani minimaalista, kun Hän ei ole paikalla? Olen todella shokissa, enkä edes tajua, miksen estänyt suudelmaa. Pidin siitä. Eikä minulla ollut aikomustakaan kertoa kyseiselle henkilölle, etten ole todellakaan sinkku, vaan elän onnellisena onnellisessa suhteessa. Osaisiko joku neuvoa, kuinka pääsen tilanteesta? Hyvin hankalaa. En ole ennen pettänyt.

Yritän nyt selvitä huomisesta. Onneksi en ole vielä joutunut keskustelemaan syrjähypystä kasvotusten poikaystäväni kanssa. Onneksi syrjähyppytoverini ei ole enää täällä.